Atorina
virtuaalitalli
etusivu asukkaat tallista toiminnasta

† Illena †

NimiIllena (VH06-011-7000)
Rotu, sukupuolihannover, tamma
Säkäkorkeus, väri162cm, tummanruunikko
Syntynyt19.08.2009
Koulutusestepainoitus, re: 160cm
KasvattajaVeera N.
OmistajaVRL-09525, Atorina


Täyttänyt 4 vuotta 19.08.2010 ja 8 vuotta 19.02.2013. Kuollut 15.08.2016.
31.07.2017 ERJ-I (7,88 + 41 + 25 + 20 + 11 = 104,88p.)

© Benny de Ruiter Stables
Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim game horse.

Historia

Aloitettuani kasvatustoiminnan tallillani tarvitsin hevosten joukkoon uutta verta. Joitain holsteininhevosia olin katsellut, mutta yksikään ei herättänyt kiinnostustani sen enempää kuin naapuritallin puskaratsut. Etsinnässäni eksyin sivustolle, jossa mainostettiin huippuluokan estehannovereita. Hintaluokat olivat pilvissä, eivätkä todellakaan aloittelevalle tallinomistajalle sopivia. Silloin omistin pari tuontihevosta, joiden kilpaura oli vasta aluillaan.

Aikaa kului ja jostain syystä en saanut tammaa mielestäni. Hevoseni alkoivat pärjäämään paremmin kisoissa ja varani kertyivät hitaasti, mutta varmasti. Löysin saman sivuston taas ja tamma oli kuin olikin edelleen myynnissä. En epäröinyt hetkeäkään ottaa yhteyttä tallin omistajaan ja sovin ajan, jolloin pääsisin matkustamaan Saksaan katsomaan tätä ihmeellistä tammaa.

Päästyäni Saksaa kirosin tätä mieleenpinttymää ja vannoin itselleni, etten käyttäisi viimeisiä kolikoitanikin tähän aivan liian kalliiseen, mutta oi niin upeaan tammaan. Illena oli siinä vaiheessa neljävuotias, aloitteleva kilpatamma. Olin jännittynyt päästessäni katsomaan sitä, mutta sydämeni suli sillä samalla sekunnilla. Tamma tuli heti luokseni uteliaana ja sen tummat silmät tuntuivat huutavan minulle ”Osta minut”. Koeratsastus ei helpottanut yhtään ostosta kieltäytymistä, sillä Illena oli vaivattomin estehevonen, millä olin ikinä ratsastanut. Kaupat tehtiin sinä samana iltana ja Illena tuotiin tallilleni seuraavalla viikolla. Sain syödä pelkkiä pikanuudeleita seuraavat kaksi kuukautta, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Luonnekuvaus

Illena on ainoa hannoverinhevonen, jota en myynyt vanhan tallini lopettamisen jälkeen. Jokin tässä tammassa sai minut pitämään tammasta kovemmin kiinni, vaikka edellisellä tallilla asuessaan tamma oli vielä nuori eikä pärjännyt kilpailuissa yhtä hyvin kuin muut hevoseni. Pidin kuitenkin itsepäisesti huolta siitä, että Illena tulisi aina asumaan minun luonani.

Tämä tummanruunikko tamma on ehkä jokaisen esteratsastajan unelma – nopea jaloistaan, mutta vain estekentillä. Yleisesti ottaen Illena on ihmisrakas ja rakastaa rauhaa ja omenanpaloja, joten minkäänlaista päänvaivaa siitä ei ole tallissa. Tätä tammaa on jopa ilo hoitaa, toisin kuin useita tallin oreja, jotka oikein keksimällä keksivät jekkuja omistajansa harmiksi. Illena on utelias hoitajansa puuhista, mutta ei tunge päätään joka paikkaan vaan tarkkailee omalta puoleltaan. Suitset ja satulan se ottaa vastaan mielellään, sillä se tietää pääsevänsä niin rakastamilleen esteradoille näyttämään taitojaan. Muiden hevosten seurassa tamma on rauhallinen ja aikamoinen symppis – kaikki tulevat sen kanssa toimeen ja hakevat siltä lohtua ja turvaa. Taluttaessa tamma on rauhallinen ja kulkee mielellään taluttajansa vierellä, eikä uteliaisuudestaan huolimatta halua karata taluttajansa ulottumattomiin.

Illena on todella vaivaton ratsu. Harvoin tulee vastaan näin korkean tason puoliveristä, jonka kanssa vain hypitään esteitä eikä sen eteen tarvitse taistella tahtoaan läpi. Illenan olemuksesta huokuu sen rakkaus estekenttiä kohtaan. Tamma on tasaisellakin melko helppo ratsastettava, ainoa huono puoli on kuumuminen. Illenan innostuessa sitä saa pidätellä ja rauhoitella jonkin aikaa. Esteilläkin tamma vain innostuu, mutta kuumenee harvemmin. Sen innostuminen saa sen keskittymään täysin suoritukseensa, kuten se yleensä tekeekin, mutta välillä kuumuessaan Illenasta tulee huolimaton ja siksi sitä on hyvä lämmitellä ja välillä rauhoitella kunnolla. Kisapaikalla Illena osaa olla oma rauhallinen itsensä, mutta kuumuu tavallista helpommin ja tekee enemmän virheitä.

Suku

i. Don Salieri SWA
hann rn 165cm
ERJ-III, YLA3
ii. Don Corleone
hann rt 167cm, ERJ-I, KTK-III, Ch
iii. Donauz evm
iie. Natalie K evm
ie. Replica
hann trn 163cm, ERJ-II
iei. Replico evm
iee. Montana evm
e. Illuminati PB
hann rn 162cm
YLA2, ERJ-I
ei. Grove GER
hann trn 168cm, ERJ-I, KTK-II, YLA2
eii. Rhema Ritual evm
eie. Te Ex Inferis evm
ee. Carnival of Lust
hann rn 164cm, ERJ-I, YLA2
eei. Armageddon evm
eee. Parasitic Dreams evm

Jälkeläiset

Illenalla on 3 jälkeläistä.

s. 12.05.2015 hannovertamma La Fuenta At EV-II isä Cranleigh Locksley
s. 26.05.2015 hannovertamma Tarpeia At isä Thel 'Vadamee ERJ-I, YLA2

Kilpailutulokset

Illenalla on 41 ERJ:n alaista sijoitusta ja 1 ERJ Cup -sijoitus.

  • 25.01.2013 ERJ kutsu, 160cm » 05 / 30
  • 26.01.2013 ERJ kutsu, 160cm » 01 / 30
  • 28.01.2013 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 30
  • 31.01.2013 ERJ Cup kutsu, 150cm » 22 / 237
  • 01.02.2013 ERJ kutsu, 150cm » 03 / 40
  • 02.04.2015 ERJ kutsu, 140cm » 06 / 40
  • 04.04.2015 ERJ kutsu, 140cm » 05 / 40
  • 07.04.2015 ERJ kutsu, 120cm » 06 / 40
  • 10.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 30
  • 10.04.2015 ERJ kutsu, 120cm » 02 / 40
  • 11.04.2015 ERJ kutsu, 140cm » 01 / 30
  • 11.04.2015 ERJ kutsu, 150cm » 03 / 30
  • 11.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 30
  • 12.04.2015 ERJ kutsu, 150cm » 04 / 30
  • 13.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 30
  • 13.04.2015 ERJ kutsu, 150cm » 02 / 30
  • 13.04.2015 ERJ kutsu, 120cm » 03 / 40
  • 15.04.2015 ERJ kutsu, 140cm » 01 / 30
  • 15.04.2015 ERJ kutsu, 150cm » 01 / 30
  • 16.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 28
  • 18.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 05 / 28
  • 20.04.2015 ERJ kutsu, 140cm » 04 / 30
  • 21.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 02 / 30
  • 21.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 02 / 30
  • 23.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 01 / 30
  • 23.04.2015 ERJ kutsu, 140cm » 03 / 30
  • 24.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 30
  • 30.04.2015 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 30
  • 03.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 06 / 40
  • 06.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 06 / 40
  • 06.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 30
  • 06.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 30
  • 07.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 30
  • 08.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 05 / 30
  • 08.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 02 / 30
  • 10.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 05 / 40
  • 11.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 30
  • 12.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 40
  • 21.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 03 / 40
  • 22.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 06 / 40
  • 28.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 02 / 40
  • 30.05.2015 ERJ kutsu, 160cm » 04 / 40
  • Päiväkirja ja muuta

    02.09.2010, kirjoittanut nekota – nimetön päiväkirjamerkintä

    Tallissani Rustlerissa on ollut tallipalo, ja moni hevosistani on menehtynyt. Illena on yksi onnekkaista hevosista, jotka jäivät henkiin. Illena säästyi vähin vaurioin – takajalassa pienehkö palovamma, joka tulee parantumaan muutamassa viikossa levon ja rasvan avulla. Moni niistäkin hevosista, jotka jäivät henkiin, saivat niin pahoja palovammoja, että ne oli pakko lopettaa tai niiden toipumiseen menee jopa useita kuukausia. Juuri nyt hevoset tulevat asustelemaan ystäväni tallilla väliaikaisesti, kunnes saan niille vakituisen asuinpaikan, eli toisin sanoen itselleni uuden tallin. Kaikki hevoset ovat joka tapauksessa tästä lähtien pitkällä lomalla niin kauan kunnes asiat saadaan taas järjestykseen ja uudet, vakituiset tilat hankittua. Illenallakin on kuitenkin vielä koko tulevaisuus edessään.

    28.02.2015, kirjoittanut nekota – nimetön päiväkirjamerkintä

    Illena on yksi ensimmäisiä hevosiani, jotka muuttivat uuteen talliin – Atorinaan. Illena oli ollut jo pari vuotta täysin lomailemassa ja sitä oli tuskin ollenkaan edes valmennettu, joten se tulisi kokemaan täysmuutoksen. Illena saapui trailerilla tyhjään tallin pihaan yhden toisen tammani, Sannin, kanssa. Illena oli normaaliin tapaansa tyyni ja katseli ympärilleen rauhallisena. Tammatalli oli vielä tyhjä, kun vein Illenan karsinaansa, joten se vaikutti olevan vähän ihmeissänsä. Tamma oli kuitenkin tottunut asumaan täydessä tallissa, jossa vilinää riitti päivän jokaiselle hetkelle. Vielä toistaiseksi hevoseni saisivat asua kaikessa rauhassa tuttujen kesken, kunnes uusia hevosia alkaisia tulemaan talliin – ja kun jalostustoiminta saataisiin käyntiin ja talli täyttyisi nuoremmista hevosista.

    31.5.2015, kirjoittanut nekota – nimetön päiväkirjamerkintä

    Voin ylpeänä todeta, että kilpaileminen on tämän tamman osalta ohitse. Illena on tehnyt hienon kisauran, joka aloitettiin tamman ollessa vielä nuori, ja jatkettiin pitkähkön tauon jälkeen tamman muutettua uudelle tallilleni Atorinaan. Illenalla on tosiaan kasassa yli 40 ERJ:n alaista sijoitusta. Tamma saa nyt siirtyä jalostukseen muutaman varsan ajaksi ja lopulta vain laitumille viettämään leppoisia eläkepäiviä. Vaikkakin toisaalta, kaikki ei ole vielä Illenan osalta ohi. Tammalla on edessään vielä laatuarvostelut, joissa kilpailu on kova mutta tavoitteemme korkealla. ERJ:n laatuarvostelut ja mahdollisesti myös yleislaatuarvostelut ovat must Illenalle, jonka suku on kuin unelma ja menestyminen ollut todella loistavaa. Pian näemme, kuinka tamma tulee pärjäämään muiden hevosten joukossa!



    © nekota 2017. Tämä on virtuaalitalli – This is a sim game stable.