Atorina
virtuaalitalli
etusivu asukkaat tallista toiminnasta

† KV Nuancenreich †

NimiKV Nuancenreich "Noora" (VH02-011-1821)
Rotu, sukupuolihannover, tamma
Säkäkorkeus, värirautias, 155cm
Syntynyt10.08.2006
Koulutusestepainoitus, re: 130cm
MaahantuojaTuontikeskus Alegre
OmistajaVRL-09525, Atorina

Täyttänyt 3 vuotta 20.08.2014 ja 8 vuotta 25.08.2014. Kuollut 15.08.2016.
ERJ II 98,5p. (7,5 + 40 + 16 + 20 + 15) toukokuun 2015 tilaisuudesta.
YLA2 93,5p. (30,5 + 33 + 17 + 9 + 4) kesäkuun 2015 tilaisuudesta.

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim game horse.

Historiaa

Noora syntyi kilpatallille Saksassa. Tamman vanhemmat ovat huippuestehevosia, ja sille oli suuret odotukset. Tamman kasvattaja pettyi pieneen, honteloon rautiaaseen tammavarsaan. Opit eivät tuntuneet menevän perille ja tamma alkoi säikkymään jopa omistajaansa. Kasvattaja luopui toivosta ja myi tamman halvalla ensimmäiselle ostajalle. Eihän tuosta tammasta olisi mihinkään, se on liian pieni jalostukseenkin, tuumivat kasvattajat.

Senkin jälkeen kun Noora myytiin eteenpäin, on se vaihtanut omistajaansa useaan kertaan. Tammaa koulutettiin esteille ja kouluradoille, ja sillä jopa kisattiin. Silti siitä luovuttiin ennemmin kuin oltaisi annettu sille oma, elinikäinen koti. Se varmaan onkin tehnyt tammasta niin säikyn – useat eri omistajat ja vaihtuvat maisemat. Toivon, että vihdoin minun luokseni tullessaan, Noora olisi löytänyt paikan, missä se saa elää loppuelämänsä ja nauttia elämästään ilman, että kokee olevansa ulkopuolinen tai hylätty.

Luonnekuvaus

KV Nuancenreich eli tuttavammin Noora saapui tallille pian sen toiminnan alkamisen jälkeen. Tamma erottui joukosta, vaikka olikin harkitsemistani hevosista hiljaisin ja jopa vaatimattomin, tai ehkä juuri sen takia. Noora on pieni puoliveritammaksi, mutta on kuitenkin kilpaillut menestyksekkäästi esteillä aina 130 cm luokkiin asti. Tamma kuitenkin hurmasi minut heti hörökorvillaan ja hauskalla, valkealla läsillään.

Hoitaessa Nooraa ei haittaa vaikka hoitaja häärisikin sen ympärillä, tai oikeastaan sitä ei kiinnosta. Noora rakastaa omaa rauhaansa ja voi vaikuttaa jopa sulkeutuneelta, mutta vakiohoitajansa se ottaa yleensä ihan mielellään vastaan, sillä tamman tuntevat ihmiset osaavat antaa sille omaa tilaa ja lahjoa sen hyvälle tuulelle vaikka omenanpaloilla. Noora on kuitenkin rauhallinen ja tottelevainen, joka ei taistele vastaan, kun hoitaja pyytää sitä nostamaan jalkaansa tai laittaa suitsia. Taluttaessa ja muutenkin karsinan ulkopuolella Noora voi olla vähän herkkänahkainen ja säikkyä jopa omaa varjoaan, mutta ennen kaikkea se on varuillaan ja tietoinen ympäristöstään ja muista hevosista.

Ratsastaessa Noora voi soveltua jopa aloittelevalle ratsastajalle, kunhan ratsastaja on tietoinen Nooran säikystä luonteesta. Noora on tarkka reviiristään eikä pidä siitä, jos muut hevoset tulevat liian lähelle, joten hajurako on avainsana tämän tamman kanssa. Yksin kentällä ollessaan Noora on kuitenkin nopeasti apuihin reagoiva, kuuntelee tarkkaan eikä siltä tarvitse yleensä pyytää kahdesti. Noora on taitava niin esteillä kuin kouluratsastuksessakin ja on nopea ja tarkka jaloistaan. Esteratsastus on kuitenkin enemmän pienen tamman juttu, joka on nopea, mutta ei kovin isoliikkeinen, ja tarkka jaloistaan, muttei yhtä taipuisa kuin jotkut toiset hevoset. Kisapaikalla Noora voi olla hieman tavallista säikympi, varsinkin muiden hevosten tullessa sen reviirille, mutta rauhallinen ratsastaja ja hoitaja saavat tammankin rauhoittumaan ennen suoritustaan.

Suku

i. Fymer II
hann rn 160cm
evm
ii. Maxiun's Cool
hann m 168cm evm
iii. Maximillium evm
iie. Cooled evm
ie. Big Eyed Lady
hann rt 160cm evm
iei. Big Lad evm
iee. Starry Eyes evm
e. Big Madam
hann rt 162cm
evm
ei. Revelry Wants Party
hann prt 163cm evm
eii. Right On evm
eie. Partying evm
ee. Cally Blue
hann vrt 161cm evm
eei. Call My Name evm
eee. Blue Wish evm

Isä Fymer II eli tutummin Fyme oli tunnettu estehevonen. Ori oli kasvatettu tilalla, jossa ei muille kuin kisahevosille ollut tilaa, ja se kilpaili jopa 150cm esteluokissa ympäri maailmaa. Ruunikosta orista haluttiin varsoja joka puolelle – Noora on siis vain yksi sen monista jälkeläisistä, monet muut vielä paljon paremmin menestyneitä. Ori oli lahjakas, mutta luonteeltaan ei kuitenkaan helpoimmasta päästä, vaan pisti ratsastajan kuin ratsastajan todelliseen testiin. Ori menehtyi 25- vuotiaana vanhuuteen voitokkaan kisauran jälkeen.

Isänisä Maxiun's Cool oli poikavarsansa tavoin tunnettu esteratsu. Musta ori ruunattiin jo 8-vuotiaana, eikä siitä ehditty teettää montaakaan varsaa ennen sen kisauran huipentumista. Maxiun's Cool eli Kolli oli todella orimainen ja jopa hankala luonteeltaan, eikä siltä odotettu yhtä hyvää menestymistä kuin sille lopulta kävi. Kollin neljä varsaa ovat kaikki menestyneet kisakentillä enemmän tai vähemmän.

Isänisänisällä Maximilliumilla oli kyllä kapasiteettia esteille, mutta hyppytekniikassa oli kyllä lievästi sanottuna hiomista ja menestys vain keskinkertaista 150-160cm esteluokissa. Ori oli luonteeltaan täysin poikavarsansa vastakohta – siitä lauhkeammaksi ei orihevonen enää juurikaan mene. Ori oli todella helppo ratsastettava ja mukava hoidettava, sen ainoita puutteita olikin sen kömpelyys. Musta, 166cm korkea ori sai vain yhden varsan ennen kuin se lopetettiin 18-vuoden iässä saatuaan ähkyn kaltaisia oireita.

Isänisänemä Cooled oli itsekin vain vaatimaton ratsu, lähinnä ratsastuskoulujen käytössä ollut pieni ja pippurinen estehannover. Tamma oli vain 156cm korkea ja erittäin kirkas punaruunikko väritykseltään. Tammalla oli kyllä luonnetta, nimittäin se jaksoi taistella vastaan samoja käskyjä päivittäin ihan vain muiden kiusaksi tai omaksi ilokseen. Ratsastuskoulu luopui lopulta tammasta ja Cooled muutti siitoskäyttöön Saksaan. Tamma kuoli 24 vuoden iässä.

Isänemä Big Eyed Lady asui samalla tilalla kuin Nooran isä ja isänisä. Tammaa käytettiin vain satunnaisissa aluekilpailuissa, mutta jalostuksessa tamma oli suosittu. Se varsoi kaikkiaan kymmenen tervettä varsaa, joista kuusi lähti kilpakentille ja loput harrastekäyttöön. Rautias tamma oli lempeä luonteeltaan ja hoitajien mielestä ehdottomasti miellyttävin hoidettava. Tamma kuoli jo 14-vuotiaana synnytykseen, jossa ikävä kyllä kuoli varsakin.

Isänemänisä Big Lad oli jopa 175 cm korkea tummanruunikko tapaus. Isosta koostaan huolimatta jopa pikkulapset ovat tykästyneet tähän oriin, sillä se osaa käyttäytyä kuten unelmahevosen kuuluukin – seisoa paikallaan ja liikkua vain kun sitä käsketään. Ori oli harmittavan kömpelö esteillä, mutta kouluradoilla se oli sen sijaan suosittu näyttävän ulkonäkönsä vuoksi, vaikkei kisannutkaan kuin Vaativa B –tasolle asti. Ori eli jopa 30-vuotiaaksi vietellen viimeisiä eläkepäiviään rennosti laiduntaen.

Isänemänemä Starry Eyes sen sijaan oli tamma, jonka kanssa oli selkeä päämäärä. Kansallisissa estekisoissa jopa 160cm korkeita luokkia kisannut raudikko oli luonteeltaan itsepäinen, vaativa ja nirso. Sen kanssa ei ollut aina mukavinta työskennellä luonteensa puolesta, mutta kyllä tamma peittosi monet sen alueen hevoset esteratsastuksessa. 160cm korkea tamma synnytti kaksi varsaa ennen kisauransa varsinaista alkua ja muutaman kisauransa päätyttyä loukkaantumiseen. Tamma vietti eläkepäiviä 21-vuotiaaksi asti, jolloin se sairastui keuhkokuumeeseen ja jouduttiin lopettamaan.

Emä Big Madam ei ollut nuorena kuin synnytyskone, josta saatiin terveitä varsoja hyvillä sukujuurilla, kunnes tamma muutti Saksaan kilpatallille. Rautias tamma pääsi kisaamaan esteillä ensimmäistä kertaa elämässään, ja se oli todella hyvä siinä. Koulutuksen tamma oli kyllä saanut jo nuorena ja siinä oleva potentiaali oli nähty, mutta se oli laitettu täysin hukkaan tamman itsensä osalta. 162cm korkea tamma kilpaili loukkaantumiseensa asti 22-vuotiaaksi, jolloin se jäi omistajillensa hyödyttömäksi ja tamma lopetettiin. Big Madam ei juurikaan saanut hellyyttä elämänsä aikana, vaan sitä käytettiin vain monilla tavoin hyödyksi.

Emänisä Revelry Wants Party oli aluetason esteratsu, ei sen enempää. Punarautias hurmuri omasi juuri oikeanlaisen hyppytekniikan ja paljon rohkeutta, mutta ori ei koskaan ennättänyt korkeiden luokkien kisaajaksi. Revelryn omistava talli joutui konkurssiin ja myi kaikki hevosensa halvalla pois, tämän orin mukaanlukien. Ori päätyi harrastelijaratsastajan luo, ja kisasi vain seurakilpailuissa loppuelämänsä. Muutama varsa orista teetettiin nuoremmassa iässä, Big Madam mukaanlukien.

Emänisänisä Right On oli lahjakas esteratsu, jonka jokainen huippuratsastaja halusi kokea ainakin kerran. Ori kisasi ympäri Saksaa ja myös muualla Euroopassa melko hyvällä menestyksellä korkeissa esteluokissa. Rautias 168cm korkea ori oli luonteeltaan mököttäjä, joka viihtyi omissa oloissaan ja näytti aina hapanta naamaa. Ori menehtyi ikävä kyllä 19-vuotiaana auto-onnettomuudessa, mutta ehti saada muutaman varsan ja kisauransa hyvään vaiheeseen.

Emänisänemä Partying oli seuratason esteratsu, joka vaihtoi omistajaa nuoruudessaan aivan liian monta kertaa. Tamma ei ehtinyt asettua mihinkään ja oli jo todella stressaantunut kun pääsi vihdoin vakituiseen kotiin 12-vuotiaana. Tummanrautias tamma muuttui energisestä ja hyväntuulisesta hevosesta tylsistyneen oloiseksi ja etäiseksi. 160cm korkea tamma pääsi viimeisessä kodissaan kisaamaan satunnaisesti ja synnyttämään kaksi varsaa. Tamma ikävä kyllä kuoli viimeisen varsansa synnytykseen 17-vuotiaana.

Emänemä Cally Blue oli yhden varsan tamma, joka kilpaili satunnaisissa noin 120cm korkuisissa esteluokassa hyvin taitavan ratsastajan kanssa. Tamman suku oli täynnä esteratsuja ja tämäkin tapaus oli hyvin lupaava nuori estehannover. Vaaleanrautiaan tammaa koristi myös läsi, kuten tyttärentytärtään Nooraa. Tamma oli yhteistyökykyinen ja helppo ratsastettava, mutta ikävä kyllä menehtyi onnettomuudessa jo 8-vuotiaana.

Emänemänisä Call My Name oli saman ratsastajan omistuksessa kuin tammavarsansa Cally Blue. Ori oli yksi tallin ylpeyksistä, sillä loisti estekentillä nopeutensa ansioista. Hyppytekniikka ei oriilla ikävä kyllä ollut mikään mahtavin, joten hypyt jäivät nipin napin 130-140cm luokkiin. Ori oli luonteeltaan itsepäinen, mutta toisaalta myös hajamielinen ja ehkä vähän hidas mieleltään. Rautiaankimo 164cm korkea ori katosi 20-vuotiaana eikä kukaan vielä tänäkään päivänä tiedä mitä sille oikeastaan tapahtui.

Emänemänemä Blue Wish oli edelleen saman tallin suosituin siitostamma – tamma sai nimittäin toistakymmentä varsaa elämänsä aikana. Tamma oli rautias ja 159cm korkea. Tammalla ei juurikaan kisattu, mutta sen sukujuuret antoivat ymmärtää mahdollisesta potentiaalista esteradoille. Luonteeltaan Blue Wish oli hyvin tammamainen – säikky, itsepäinen ja herkkä kuin mikä. Tamma menehtyi 20-vuotiaana.



Jälkeläiset

Nooralla on 6 jälkeläistä.

s. 18.04.2015 hannovertamma June Carter At ERJ I isä Space Monkey ERJ I
s. 06.05.2015 hannoverori Tigerskin At isä Triggerfinger
s. 20.05.2015 hannovertamma Beatrix At isä Bristle GER ERJ-II, YLA2...
s. 06.06.2015 hannoverori Sacramento At isä Siberian Code ERJ-I, YLA1...
s. 24.06.2015 hannovertamma Shamp & Bubbs At isä Space Monkey ERJ I
s. 01.07.2015 hannoverori Allim's Expresso isä Extro ERJ-I, KRJ-II, YLA2...

Kilpailutulokset

Noora on lopettanut kilpailemisen. Katso tasot VRL-profiilista.

  • ERJ taso 11 (6673.40 p.)
  • ERJ maksimitaso 11
  • KRJ taso 10 (6045.85 p.)
  • KRJ maksimitaso 11
  • KERJ taso 7 (3762.51 p.)
  • KERJ maksimitaso 11
  • VVJ taso 9 (4714.61 p.)
  • VVJ maksimitaso 11
  • Hyppykapasiteetti ja rohkeus 2638.86 p.
  • Nopeus ja kestävyys 1123.65 p.
  • Kuuliaisuus ja luonne 4034.54 p.
  • Tahti ja irtonaisuus 2011.31 p.
  • Tarkkuus ja ketteryys 680.07 p.
  • Päiväkirja

    29.03.2015, kirjoittanut nekota: "Uusi asukas Atorinassa"

    Sain Noorasta myyntitarjouksen jätettyäni nettiin ilmoituksen, jossa kerroin ostavani estepainoitteisia hannoverinhevosia. Melko nopeasti tein ostopäätöksen tästä hieman heitteille jätetystä tammasta ja Noora pääsi talliini asustamaan. Tamma vaikutti hieman etäiseltä aluksi eikä tuntunut sopivan karsinaansa, mutta parin päivän päästä tamma vaikutti jo olevan tottunut tallin rytmiin. Toivon, että tämän koti on sellainen, josta Nooran ei tarvitse lähteä enää seuraavaan. Olen kuitenkin jo melko kiintynyt tähän rautiaaseen, pieneen hannovertammaan.

    09.04.2015, kirjoittanut nekota: "Päivitystä"

    Noora on lopettanut kisaamisen kokonaan yhtenä ensimmäisistä tallini hevosista. Nooran kisaura on ollut pitkä ja voittoikas, ja arvelin olevan hyvä aika Nooran päästä kisaeläkkeelle. Tamma kantaa nyt ensimmäistä varsaansa, joka tulee olemaan Atorinan ensimmäinen kasvatti, ja jää talliin kisaamaan. Olen arvellut teettäväni Nooralla vielä muutaman varsan, ja jossain siinä välissä voisimme pistäytyä jopa ERJ:n laatuarvosteluissa ensimmäisenä hevosistani. Tavoitteet ovat korkealla! Juuri nyt vain toivon, että synnytyksessä kaikki menee hyvin ja odotusten mukaisesti, ja että varsa on terve. Noora on voinut hyvin ja ottanut eläkkeensä hyvin – se tuntuu todella nauttivan ja ottavan kaiken irti vapaudesta ja vapaa-ajasta. Ruoka ainakin tuntuu maistuvan entistäkin paremmin!

    18.04.2015, kirjoittanut nekota: "Junen syntymä"

    Noora oli astutettu tallin oriilla Space Monkeylla ja tamma oli nyt viimeisillään kantavana. Vatsa oli pyöreä kuin pallo ja tamma vaappui puolelta toiselle kävellessään. Olin hieman jännittynyt, sillä tämä oli Nooran ensimmäinen varsa ja tamma oli vielä pienikokoinen hannoveriksi. Lisäksi olin kuullut, että Nooran emällä oli ollut ongelmia tamman synnyttämissä – jonkinlainen sukuvika varmaan. Pureskelin kynsiäni kun kyttäsin karsinassaan levottomasti polkevaa Nooraa. Siskoni lappoi heiniä tallin toisessa päässä ja vihelteli. Häneltä voisin kysyä neuvoa, jos uskoisin jonkun menevän pieleen. Onneksi kaikki näytti kuitenkin menevän hyvin – Noora kävi karsinan lattialle makuulle ja ei mennyt aikaakaan, kun hontelo tyttövarsa makasi heinillä sykkyrässä. Seurasin tilannetta karsinan ulkopuolelta ja hymyilin, kun rautias varsa nousi täriseville jaloilleen. June, tallini ensimmäinen kasvatti.

    30.04.2015, kirjoittanut nekota: "Cup-päivä"

    Tänään on cup-päivä! Noora ei ole kisannut pitkään aikaan, ainakaan samaan tahtiin kuin ennen, mutta tänään lähden Nooran kanssa ERJ Cupiin kisaamaan. Olen Nooran kanssa kahdessa luokassa, 120cm ja 130cm rataesteillä. Helpompi luokka on ensin ja 130cm luokka noin tunnin tauon jälkeen. Olen aivan tohkeissani, ja sen myös Noora huomaa. Tamma katsoo minua kummeksuen kun hyörin sen ympärillä tavallista hyvätuulisempana keräten tamman kisavarusteita, jotka olisi ehkä pitänyt puunata hiukan paremmin tällaista tapahtumaa varten.

    Saavumme kisapaikalle ja ihmisiä on joka puolella. Olemme kerrankin paikalla hyvissä ajoin, ja ehdin rauhoitella Nooraa ennen kuin menen katselemaan rataa lähempää. Olen ratsastanut samankaltaisen radan vasta vähän aikaa sitten, joten opin sen nopeasti. Palaan Nooran luo ja lähden lämmittelemään tammaa pienelle kentälle.

    Ensimmäinen luokka ei todellakaan suju odotusten mukaisesti. Noora on selkeästi jännittynyt päästessään kisaamaan pitkästä aikaa ja kompuroi askelissaan, tiputtaen puomin jos toisenkin. Viimeisellä esteellä meinaan tippua selästä Nooran ottaessa pari sivuaskelta. Tamma-parka säikähti lapsen huudahdusta. Kiitän tuomaria ja palaan mieli hieman mustempana lämmittelyalueelle, yrittäen rentouttaa Nooraa hieman, jotta seuraava luokka menisi paremmin.

    130cm luokka meneekin paremmin. Noora on tarkkaavaisempi minusta eikä ympäristöstään ja hypyt ovat tarkempia. Suoritus ei silti ole Nooran paras ja kilpailu on kova, joten sijoitus on 67. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain Nooran kanssa kokea tämän ERJ Cupin, ja voin palata kotiin yhtä kokemusta rikkaampana.

    26.05.2015, kirjoittanut nekota: "Laatuarvostelupalkinto"

    Iloiseksi yllätyksekseni Noora on palkittu ERJ II-palkinnolla! Jännitin laatuarvostelua siitä hetkestä asti, kun ilmoitin Nooran siihen mukaan, ja kun tulokset julkistettiin, en meinannut pysyä housuissani. Olin tyytyväinen palkintoon, joka oli kylläkin vain 1,5 pisteen päässä ensimmäisestä palkinnosta. Opimme tästä kuitenkin jotain! Seuraavaksi Noora ilmoitetaan yleislaatuarvosteluun, josta toivon saavamme vähintään toisen palkinnon. Tamma on kyllä siihen hyvin varusteltu.

    Valmennukset

    01.04.2015, kirjoittanut nekota: "Ensimmäiset päivät Atorinassa"

    KV Nuancenreich eli Noora on vasta saapunut talliini, enkä vielä tunne sen kaikkia kykyjä. Tamma on toki kisannut aiemminkin, mutta toisaalta se on myyty pois sen pienen koon ja ilmeisesti lahjattomuuden takia. Olen kuitenkin varma, että Noorasta voi olla vaikka mihin, vaikka se onkin pieni hannoveriksi.

    Noora ei ole vielä aivan sinut kanssani, joten se säikkyy minua helposti. Ennen satuloimista annan sen rauhassa nuuhkia minua ja vietän tunnin vain harjaten tammaa. Lopulta tamma on rento eikä pistä pahaksi seuraani. Satula ja suitset menevät päälle muitta mutkitta, ja saan talutettua tamman isolle kentälle, jonne on kasattu 80cm korkuinen esterata.

    Siskoni on tullut kentän laidalle uteliaana katsomaan, mihin tämä uusi tamma oikein pystyy. Hän ei ollut lainkaan vakuuttunut tästä hennosta tammasta, vaan yrittää suostutella minut unohtamaan sen. Ehei. Nousen selkään ja lämmittelen Nooraa 20 minuuttia ravissa ympyröillä ja volteilla ennen kuin ohjaan sen ensimmäiselle esteelle. Nooran korvat ovat nyt hörössä ja tamma lähtee innoissaan kiitämään kohti estettä, jonka yli se lähes rynnii. Näen, kuinka siskoni pudistelee päätään kentän laidalla. Ei kun vain lisää treeniä: hidastan Nooran vauhtia raviin ja ohjaan sen voltille, jossa kokoan sitä. Pian Noora on täysin kuulolla ja tottelee apujani salamannopeasti.

    Vaikka Noora onkin taas kuuliainen, se tekee minulle saman tempun seuraavan esteen kanssa. Siskoni tulee nostamaan esteitä, ja parin laukkaympyrän jälkeen hyppäämme 100cm korkean sarjan. Noora meinaa jo epäröidä esteitä lähestyessään, mutta hyppää kuitenkin niiden yli sulavasti ja tällä kertaa rynnimättä. Kiitän tammaa, ja ohjaan tamman 120cm okserille. Hyppy on niin sulava ja hieno, että se saa ihan hymyn huulille.

    Tamma ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan onneton tapaus. Se tarvitsee vain ratsastajan, johon se luottaa, ja paljon, paljon kärsivällisyyttä! Treenin lopuksi kiitän Nooraa taputtamalla sitä kaulalle ja siskoni ei voi olla tuhahtamatta tyytyväiselle ilmeelleni.

    05.04.2015, kirjoittanut nekota: "Sandra Brunnhillin valmennuksessa"

    Tämän päivän valmennuksessa keskityttiin perusteisiin, eli istuntaan, hevosen hallintaan sekä ratsastajan ja ratsun yhteistyöhön. Noora ja nekota ovat tuore ratsukko, joten valmennus on entistäkin tärkeämpi heille. Aluksi neuvon heitä menemään harjoitusravissa ympäri kenttää, jotta voin tutkia heidän yhteistyötään. Noora kulkee eteenpäin kuin robotti, askeleet suurina ja hallitsemattomina. Neuvon nekotaa kokoamaan Nooraa enemmän ja lyhentämään askelia isolla keskiympyrällä. Noora on hyvin kuulolla heti harjoituksen alussa ja reagoi nopeasti. Neuvon nekotaa viestittämään istunnallaan, miten hän haluaa ratsunsa kulkevan. Nekota istuu syvemmälle satulaan ja Noora lyhentää askeltaan entisestään. Ratsu on hienosti kuulolla ja reagoi nopeasti jokaiseen apuun, kun vain keskittyy. Askelten kokoaminen sai tamman huomion ja keskittyminen on pysynyt loistavasti siitä asti. Neuvon ratsukkoa tekemään tämän harjoituksen aina, kun Noora vaikuttaa vain juoksevan harjoitusten läpi.



    © nekota 2017. Tämä on virtuaalitalli – This is a sim game stable.